22.6.2016

Forestan kesäkisat 16.6

© Taija, @oritallibigapple
© Taija, @oritallibigapple
Moikka! Edellisessä postauksessa tosiaan jo mainitsin näistä kisoista. Toivottavasti teitä ei ala nää kisapostaukset kyllästyttämään, mulla kun vaan ei ole mitään muuta postattavaa. Lähiaikoina ei kyllä ole ainakaan vielä kisoja tiedossa niin yritän keksiä jotain muutakin kirjoitettavaa.
Mutta niin, niistä kisoista. Itse lähdin jo keskiviikkona kisojen järjestäjän eli Verban luokse yöksi, auttelin radan kasaamisessa ja muissa viimeistelyissä, mm. mokkapalan leipomisessa.


Kisapäivä valkeni sateisena, jota oltiin kyllä osattu odottaakin kun sääennuste lupaili sadetta ja ukkosta. Oltiin myös väsyneitä, sillä nukkumaanmeno oli hiukkasen venähtänyt erinäisistä syistä (illan leffaherkuilla ja eräällä wappiryhmällä saattoi olla osuutensa asiaan). Päästiin me kumminkin ihan hyvissä ajoin ylös ja viimeisetkin viimeistelyt olivat ajallaan valmiita.

Kahdentoista aikoihin alkoi ensimmäisiä kisaajia saapua paikalle. Koko aikaa ei onneksi satanut ja katoksissa oli hyvin tilaa. Nurmikkokaan ei ollut liukas, koko kisojen aikana tuli kaksi kaatumista, joista toinen olin minä joka kaaduin hiekalla ja toinen kompastui esteeseen tai jotain sinnepäin.
Kisasin siis Hypellä ja Crysillä ja odotin kyllä täysin toisenlaisia tuloksia. Hype oli ensikertalainen ja tiesin ottavani pienen riskin lähtiessäni sillä kisaamaan, koska se ei kotikentälläkään aina osaa käyttäytyä. Mutta niinvaan nuorukainen oli oikein esimerkillinen ja tyyni, sen pystyi jopa antamaan muille ratsastettavaksi. Lämppähypyt meni hyvin ja ensimmäisessä luokassa ori meni niin hyvin, että napattiin ensimmäinen sija! Seuraavassa luokassa Hype melkein kielsi muurille, jota se jo aiemmassa luokassa vähän kyttäsi, mutta yli mentiin ja päästiin kolmannelle sijalle. Hieno Hype!

© Tutti, @kht_kultatahti_original
© Tutti, @kht_kultatahti_original
Taijan Steve on vaan niin symppis ♥
© Taija, @oritallibigapple
Tälle melkein kiellettiin
© Tutti, @kht_kultatahti_original
Oli vilposta ja lasit pääs joka sääs
Crys kisasi 70-80 cm, 80-90 cm clear roundin ja kürin. Ja homma ei mennyt sitten alkuunkaan hyvin, sillä seiska-kasikympissä lähdettiin ensin ykköseltä väärään suuntaan ja se söi aikaa, mutta eipä sen väliä kun lopulta sitten kaaduttiin kolmoissarjan jälkeen ja se johti tietysti hylkäykseen. En oo täysin varma miksi kaaduin, mutta yritin sarjalla kiriä aikaa jonka vuoksi okserille tuli huono hyppy ja laskeuduin niin että hiekka lähti alta. Jatkettiin kumminkin rauhassa loppuun! 80-90 cm clear round meni sitten paremmin, keskityin hyppyihin ja teihin ja saatiin puhtaan radan johdosta nätti violetti ruusuke.
Kürissa oli äänentoiston kanssa ongelmia ja biisit päädyttiin lopulta soittamaan metallikippoon laitetusta kännykästä, koska se kippo nyt vähän paransi kuuluvuutta. Itse en silti ajoittain kuullut musiikkia ollenkaan, jonka vuoksi jotkin etukäteen suunnitellut asiat jäi pois, siirtymät tuli myöhässä tai lähdin väärää askellajia. Radasta tuli loppujen lopuksi todella tylsä ja huono, joten olisin ollut yllättynyt jos oltaisiin tultu sijoille.

Kürista ette valitettavasti saa ratavideota, vaikka sekin on kuvattuna. Se vaan oli niin pohjnannoteeraus. :D
© Tutti, @kht_kultatahti_original
Kun askel ei sovi :D
© Tutti, @kht_kultatahti_original
© Taija, @oritallibigapple
© Tutti, @kht_kultatahti_original
© Taija, @oritallibigapple
© Tutti, @kht_kultatahti_original
Kisojen jälkeen minä ja muutama muu jotka lähdimme julkisilla kotiin, matkasimme Kouvolan keskustaan Eurokankaaseen ja Heseen. Itse löysin kivaa mustaa tekonahkaa ja ostin paria fleeceä. Lopulta jätin seurueeni taakse vain istuakseni puoli tuntia seisovassa junassa (oli jotain teknisiä ongelmia ja juna piti ladata) aivan läpimärkänä, sillä kisapaikalta lähdettyämme oli alkanut sataa aivan kaatamalla. Ei siinä kotimatkassa mennyt sitten kuin kolme tuntia yhteensä, lopulta pääsin vihdoin kotiin asti ja kyllä lämmin sauna kelpasi.
Kiitos kaikille tosi kivoista kisoista! Plussina sanoisin hienot ja panostetut esteet ja kivan radan, herkullisen buffetin ja viihtyisän ilmapiirin. Miinusta vaan äänentoistosta. Niin ja kiitos vielä erikseen Verballe kun majoitit mut!

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, tuli hirvee hinku kisaamaan! :D

    Ansku Koo, kht Titillands

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitän kuvaajille kiitokset! Kisaaminen on kyllä kivaa :D

      Poista