20.8.2013

I'm titaaaniiuuum!

David Guetta - Titanium
Aika kulunu biisi, mut jäi päähän, koska soi äsken radiosta.
Anteeks, ku oon ollut näin laiska tän blogin kanssa, mutta koulu vie kamalasti aikaa ja vaikka mulla onkin läksyjen jälkeen koko loppupäivä vapaata, en kuitenkaan väsymykseltä jaksa alkaa postaamaan, saatika sitten edes mennä ulos ratsastamaan. Muutenkin on ollu tosi huonot kelit melkein joka päivä.
Tänään kuitenkin otin itteäni niskasta kiinni ja pakotin itteni ulos ratsastamaan. Krisse ja Siru olivat omalta ratsastukseltaan jättäneet esteet kentälle, joten otin Tedin ja hyppäämään! :) Sain jopa kivoja kuvia. ;)
Iloisena yllätyksenä Tedi oli taas oma ittensä! En oo täällä kertonu, mutta Tedi on pitkään ollut vähän pahantuulinen, eikä niin yhteistyöhaluinen, kuin ennen. Johtui kyllä varmaan siitä, kun mulla nyt on näitä uudempia hevosia, niin Tedin liikutus on jäänyt vähän vähemmälle. Tänään kuitenkin oli oma itsensä! Tapansa mukaan se steppasi paikoillaan, kun nousin selkään ja vilkuili innoissaan esteitä, että minkäslaisia me tänään oikeen hypätäänkään? :)


Poni tarkkailee esteitä.



(c) Krisse, myös pari kuvaa alemmas.



Kauaa en kuitenkaan jaksanut ratsastaa, koska maanantain liikan kaksoistunnin jälkeen mulla on jokainen lihas ollu kipeenä.. :/
Krisse hankki talliinsa lisäystä foorumin Lisalta, toisin sanoen osti häneltä hevosen, shettistamma Hetan. Oikeaa nimeä en tähän hätään muista. Leo kiinnitti heti huomiota uuteen asukkaaseen, taisi tunnistaa vanhan kaverinsa! Leo ja Heta (minun käsittääkseni ainakin) ovat nimittäin olleet molemmat Kht Herassa samaan aikaan. :3


Vanhat kaverit. :3
Nyt ihan oikeasti, pakotan itteni treenaamaan Leoa, Tediä ja Leaa! Kisat parin viikon päästä, enkä oon treenannut juuri ollenkaan.. Kht Niittyjoen estekisat siis kyseessä. Krissen ja minun pääseminen oli ensin kyllä vähän epävarmaa perheenlisäyksen takia, mutta nyt ollaan todennäköisesti pääsemässä. Varokaa vaan kaikki sinne tulevat, mulla on kisaratsuina pari tulevaisuudenlupausta! >:D Heti ku pääsen kuntoon...
Vähän myöhemmin otin Lean alleni ja menin etupihan kentälle koulua 'vääntämään', koska oon niin kovin jumissa, että vääntämiseltä se näytti. :'D Mun oli tarkotus lämmittelyn jälkeen laittaa napit korville ja yrittää jotain KÜR:ia, mutta kun lämmitellessä huomasin, miten nää mun liikkeet on vähän... No jotain päin, ni ajattelin ottaa vähän taivutuksia ja askelten lisäyksiä ja kokoamisia KÜR:n sijasta.

Leakaan ei ollut missään parhaimmassa mahdollisessa kunnossa, yleensä se taipuu vaikka ympäri, mutta nyt ei tahtonut millään saada taivutettua kunnolla. Noh, kyllä se siitä.
Heitin ratsastuksen jälkeen hepat tarhaan iltaa viettämään, itse aion ottaa kanssa rennosti. ;)
Nikke tavallisesti omalla paikallaan syömässä. :)


Ei tässä kai muuta? Miten teidän koulupäivät on sujunut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti